6.7.2014

Homojen hommaa


Kuluneella viikolla pääsin seuraamaan kukon ja kanojen siunausta mikkeliläisessä pappilamiljöössä. Alkuun laulettiin Jumalan kämmenellä –virsi ja nimenannon jälkeen rukoiltiin yhdessä lintujen puolesta. Lopuksi pastori kyseli vielä mahdollisten kummien perään. Tuoreen Pride-siunaskohun jälkeen tilaisuus tuntui erittäin absurdilta.

Viime viikolla vietettiin seksuaali- ja sukupuolivähemmistöjen teemaviikkoa. Itse en kesäteatteritöiden takia päässyt irtautumaan Helsinki Priden tapahtumiin, mutta olin hengessä mukana Mikkelistä käsin. Oli ilo seurata, kun Facebook ja Instagam täyttyivät aurinkoisista kuvista ja Pride-kulkueen karnevaalitunnelmasta. Tänä vuonna kulkue keräsi ennätysmäärän osallistujia, arvioiden mukaan jopa 20 000  kävijää. Tämä kertoo siitä, että tasa-arvo ja suvaitsevaisuus koetaan tärkeiksi teemoiksi kansalaisten keskuudessa.

Pride-kulkue päättyi Sinebrychoffin puistoon, jossa Vantaankosken seurakunnan pastori siunasi naisparin. Ei aikaakaan kun saman seurakunnan kirkkoherra kiirehti kiistämään siunauksen. Seuraavat päivät saatiinkin lukea lehdistä kinastelua siitä, oliko kyseessä siunaus, vai pelkkä rukoushetki naisparin kanssa. Lisäksi spekuloitiin siitä, koituuko pastorille vaikeuksia sateenkaariparien puolestapuhujana.

Ikävät uutiset eivät päättyneet tähän. Samalla viikolla tasa-arvoinen avioliittolaki hylättiin eduskunnan lakivaliokunnassa.  Lakialoitetta vastaan äänestänyt Anne Holmlund perusteli kantaansa vaikuttavuusarvioinnin puuttumisella. Myöhemmin hän puhui itsensä pussiin myöntämällä, ettei kansalaisaloitteilta voi vaatia hallitusten esitysten kaltaisia, virkamiesvalmistelua vaativia vaikuttavuusarvioita.  

Näin lonkalta voisin kuvitella, että laki vaikuttaisi niin, että yhä useampi pariskunta menisi naimisiin. Järjestettäisiin ehkä jopa hääjuhlat, joihin ostettaisiin ruokaa ja palveluja – ja näin kilahtaisi muutama roponen verokarhunkin kirstuun. Omaisuuden jako ja lasten huoltajuusasiat olisi helpompi järjestää mahdollisen eron tai toisen vanhemman menehtymisen varalta. Homojen avioliitto-oikeus ei vähennä heteroiden avioliiton arvoa.

Moni lakialoitetta vastaan äänestänyt perusteli kantaansa sillä, että lapsella tulee olla oikeus sekä äitiin että isään. Perustelu tuntuu ontuvalta. Haluavatko samat kansanedustajat kieltää myös yksinhuoltajuuden? Jääkö yksinhuoltajien lapsilta naisen tai miehen malli oppimatta? Mielestäni on tärkeintä, että lapsella ylipäätänsä on rakastava ja huolehtiva vanhempi, olipa hän sitten mies, nainen, homo, hetero tai jotain siltä väliltä.

Jonkun lakivaliokunnan jäsenistä muistan olleen huolissaan myös siitä, että tasa-arvoisen avioliiton toteutuessa homoparien lapset saattaisivat kohdata kiusaamista. Yhtä perustelua on kieltää naisilta minihameet, ettei kukaan raiskaa tai huomauttele selluliitista. Kolmannen osapuolen mahdollisesti sopimaton käytös ei saa olla tasa-arvon tiellä.
Itse vietin lapsuuteni lähiössä, jossa samassa pihapiirissä asui myös sateenkaariperhe. Minä tai ystäväni emme koskaan edes kiinnittäneet asiaan huomiota. Lapsen maailmassa ei ole ihmeellistä, että leikkikaverin perheessä on kaksi äitiä.


Tasa-arvoinen aviolitto on ihmisoikeuskysymys, ei ”omantunnonkysymys”.  Siksi haluankin kantaa oman korteni kekoon ja olla mukana edistämässä tasa-arvon ja oikeudenmukaisuuden toteutumista.  Olen kollegani Petteri Paavolan kanssa mukana Tampere Priden hyväntekeväisyyshuutokaupassa, jossa voi huutaa itselleen elämyksiä. On kunnia olla mukana keräämässä rahaa tärkeään sukupuoli- ja seksuaalivähemmistötyöhön. Homonuoren itsemurhariski on Suomessa kolmin- tai jopa nelinkertainen valtaväestönuoreen nähden. Voit tutustua huutokauppaan tarkemmin täällä.



1 kommentti: