11.7.2014

Savonlinnan oopperajuhlat: Carmen




Mitäs näyttelijä puuhaa vapaapäivänään? Käy tietenkin katsomassa muiden esityksiä. ;) Tällä kertaa vuorossa ei ollut kesäteatteri, vaan ooppera. Pääsin nimittäin nauttimaan Carmenin ensi-illasta Savonlinnan oopperajuhlille.

Savonlinnassa vierailin ensimmäistä kertaa ja edellinen oopperakokemus taitaa sijoittua peruskouluun. Olikin korkea aika paikata ammottava aukko sivistyksessä. Täytyyhän taiteen maisterin olla perillä muustakin kuin omasta taiteenalastaan.

Varasin oopperaliput hyvissä ajoin jo viime kesänä. Silloin havahduin, että tämä merkittävä jokakesäinen kulttuurirento oli jäänyt minulta kokonaan kokematta. Seurasin ihaillen kavereiden Facebook-päivityksiä Savonlinnasta ja päätin, että tuonne on minunkin päästävä. Saman kesän näytökset olivat tietenkin jo loppuunmyytyjä, mutta vuosihan vierähtää huomaamatta.

Ja kyllä kannatti odottaa. Kuinka viehättävä kaupunki Savonlinna onkaan! Ja miten kauniisti se levityy Saimaan ympäröimille saarille. Rannat ovat parhaassa mahdollisessa käytössä. Kevyen liikenteen reitti kiemurtelee rantaa pitkin ja toinen toistaan houkuttelevammista ravintoloista aukeaa upea näkymä Saimalle. Uimarantakin löytyy ihan keskustasta.

Halusimme oopperaillasta kokonaisvaltaisen elämyksen, joten lähdimme hyvissä ajoin ajelemaan mökiltä kohti Savonlinnaa.  Olimme etukäteen valinneet ravintolaksi Linnakrouvin, sillä ravintolasta on vain kymmenen metrin matka Olavinlinnaan johtavalle sillalle.  Valitettavasti sijainti olikin Linnankrouvin parhaita puolia. Ruoka oli ihan ok, mutta paikassa jossa pääruoat maksavat kolmekymmentä euroa, ruoka saisi olla parempaa kuin ”ihan ok”. Tarjoilija ei tiennyt mistä kala oli pyydetty, eikä osannut suositella viinejä annosten kumppaniksi. Ruoassa ei ollut mitään vikaa, mutta maut eivät juuri erottuneet. Onneksi sentään annokset olivat kauniita, näkymä terassilta Olavinlinnaan häikäisevä ja seura mitä parhainta!

Savuhirveä, sinappia ja yrttejä

Kukkakaalikeittoa, kurpitsalastuja ja fenkolivaahtoa



Seitsemän kieppeillä aloimme siirtyä kohti Olavinlinnaa. Hihallinen mekkovalintani ei ollut ehkä kaikkein hengittävin, mutta minkäs teet. Suomen kesä on arvaamaton ja edellisen Helsingin-visiitin aikaan helteet antoivat vielä odottaa itseään. Jonottaessa oli ihana katsella, kuinka kauniisti väki oli pukeutunut oopperaa varten. Kaikki olivat hyvällä tuulella ja kohteliaita. Yleisöä oli paljon, mutta yllättävän hyvin väkijoukko mahtui liikkumaan linnan sokkeloisissa käytävissä.

Olavinlinna huokuu historiaa. Silti tuntuu uskomattomalta että näin massiivinen kivilinna on rakennettu jo 1400-luvulla. Linnassa kävellessä ei voi välttyä kuvittelemasta, mitä kaikkea nämä seinät ovatkaan ehtineet kokea.

Oopperajuhlat järjestetään linnan keskellä olevalla katetulla pihalla. Näkyvyys lavalle on hyvä ja ainakin tällaisen oopperanoviisin korvaan akustiikkakin kohtalainen. Näyttämön yläpuolella on tekstilaitteet, joten juonessa pysyy mukana, vaikkei esityskieltä ymmärtäisikään.

Ensimmäiseksi oopperakokemukseksi Carmen oli loistovalinta. Teos sisältää paljon tuttuja melodioita ja on upeaa kuunneltavaa. Vasta oopperassa käytyään ymmärtää, että oopperalle altistuu arjessa ihan huomaamattaan. Samoja maailmankuuluja kappaleita saattaa kuulla esimerkiksi mainoksissa tai taitoluistelun taustalla.


On sanomattakin selvää, että Oopperajuhlien Carmenin ensi-illassa laulu on virheetöntä ja viimeiseen saakka hiottua. Ehkä minua oopperakokemuksessani vaivaakin juuri se, että täydellisyyteen pyrkivä laulu on suurimmassa osassa. Tietosanakirjassa oopperaa kuvataan taidemuodoksi, jossa yhdistyy laulu ja näyttämötaide. Nyt kuitenkin kaikki muu näyttämötaide jäi pienempään osaan. Laulajat vähän heiluttelivat käsiään ja olivat näyttelevinään, mutta kehon kieli oli irrallista. Ehkäpä juuri siitä syystä ooppera ei vielä vienyt sydäntäni. Ilta Savonlinnassa oli upea kokonaisvaltainen elämys, mutta jotain jäi puuttumaan. Jotain sellaista mitä balteissa tai musikaaleissa näkee – kun esiintyjä on mukana joka solullaan. Kun keho, ääni ja tunne ovat yhtä.   

Väliaikamansikat ja kesäyö <3

<3 Jasmin

6.7.2014

Homojen hommaa


Kuluneella viikolla pääsin seuraamaan kukon ja kanojen siunausta mikkeliläisessä pappilamiljöössä. Alkuun laulettiin Jumalan kämmenellä –virsi ja nimenannon jälkeen rukoiltiin yhdessä lintujen puolesta. Lopuksi pastori kyseli vielä mahdollisten kummien perään. Tuoreen Pride-siunaskohun jälkeen tilaisuus tuntui erittäin absurdilta.

Viime viikolla vietettiin seksuaali- ja sukupuolivähemmistöjen teemaviikkoa. Itse en kesäteatteritöiden takia päässyt irtautumaan Helsinki Priden tapahtumiin, mutta olin hengessä mukana Mikkelistä käsin. Oli ilo seurata, kun Facebook ja Instagam täyttyivät aurinkoisista kuvista ja Pride-kulkueen karnevaalitunnelmasta. Tänä vuonna kulkue keräsi ennätysmäärän osallistujia, arvioiden mukaan jopa 20 000  kävijää. Tämä kertoo siitä, että tasa-arvo ja suvaitsevaisuus koetaan tärkeiksi teemoiksi kansalaisten keskuudessa.

Pride-kulkue päättyi Sinebrychoffin puistoon, jossa Vantaankosken seurakunnan pastori siunasi naisparin. Ei aikaakaan kun saman seurakunnan kirkkoherra kiirehti kiistämään siunauksen. Seuraavat päivät saatiinkin lukea lehdistä kinastelua siitä, oliko kyseessä siunaus, vai pelkkä rukoushetki naisparin kanssa. Lisäksi spekuloitiin siitä, koituuko pastorille vaikeuksia sateenkaariparien puolestapuhujana.

Ikävät uutiset eivät päättyneet tähän. Samalla viikolla tasa-arvoinen avioliittolaki hylättiin eduskunnan lakivaliokunnassa.  Lakialoitetta vastaan äänestänyt Anne Holmlund perusteli kantaansa vaikuttavuusarvioinnin puuttumisella. Myöhemmin hän puhui itsensä pussiin myöntämällä, ettei kansalaisaloitteilta voi vaatia hallitusten esitysten kaltaisia, virkamiesvalmistelua vaativia vaikuttavuusarvioita.  

Näin lonkalta voisin kuvitella, että laki vaikuttaisi niin, että yhä useampi pariskunta menisi naimisiin. Järjestettäisiin ehkä jopa hääjuhlat, joihin ostettaisiin ruokaa ja palveluja – ja näin kilahtaisi muutama roponen verokarhunkin kirstuun. Omaisuuden jako ja lasten huoltajuusasiat olisi helpompi järjestää mahdollisen eron tai toisen vanhemman menehtymisen varalta. Homojen avioliitto-oikeus ei vähennä heteroiden avioliiton arvoa.

Moni lakialoitetta vastaan äänestänyt perusteli kantaansa sillä, että lapsella tulee olla oikeus sekä äitiin että isään. Perustelu tuntuu ontuvalta. Haluavatko samat kansanedustajat kieltää myös yksinhuoltajuuden? Jääkö yksinhuoltajien lapsilta naisen tai miehen malli oppimatta? Mielestäni on tärkeintä, että lapsella ylipäätänsä on rakastava ja huolehtiva vanhempi, olipa hän sitten mies, nainen, homo, hetero tai jotain siltä väliltä.

Jonkun lakivaliokunnan jäsenistä muistan olleen huolissaan myös siitä, että tasa-arvoisen avioliiton toteutuessa homoparien lapset saattaisivat kohdata kiusaamista. Yhtä perustelua on kieltää naisilta minihameet, ettei kukaan raiskaa tai huomauttele selluliitista. Kolmannen osapuolen mahdollisesti sopimaton käytös ei saa olla tasa-arvon tiellä.
Itse vietin lapsuuteni lähiössä, jossa samassa pihapiirissä asui myös sateenkaariperhe. Minä tai ystäväni emme koskaan edes kiinnittäneet asiaan huomiota. Lapsen maailmassa ei ole ihmeellistä, että leikkikaverin perheessä on kaksi äitiä.


Tasa-arvoinen aviolitto on ihmisoikeuskysymys, ei ”omantunnonkysymys”.  Siksi haluankin kantaa oman korteni kekoon ja olla mukana edistämässä tasa-arvon ja oikeudenmukaisuuden toteutumista.  Olen kollegani Petteri Paavolan kanssa mukana Tampere Priden hyväntekeväisyyshuutokaupassa, jossa voi huutaa itselleen elämyksiä. On kunnia olla mukana keräämässä rahaa tärkeään sukupuoli- ja seksuaalivähemmistötyöhön. Homonuoren itsemurhariski on Suomessa kolmin- tai jopa nelinkertainen valtaväestönuoreen nähden. Voit tutustua huutokauppaan tarkemmin täällä.