Mitäs näyttelijä puuhaa vapaapäivänään? Käy tietenkin
katsomassa muiden esityksiä. ;) Tällä kertaa vuorossa ei ollut kesäteatteri,
vaan ooppera. Pääsin nimittäin nauttimaan Carmenin ensi-illasta Savonlinnan
oopperajuhlille.
Savonlinnassa vierailin ensimmäistä kertaa ja edellinen
oopperakokemus taitaa sijoittua peruskouluun. Olikin korkea aika paikata ammottava
aukko sivistyksessä. Täytyyhän taiteen maisterin olla perillä muustakin kuin
omasta taiteenalastaan.
Varasin oopperaliput hyvissä ajoin jo viime kesänä. Silloin
havahduin, että tämä merkittävä jokakesäinen kulttuurirento oli jäänyt minulta
kokonaan kokematta. Seurasin ihaillen kavereiden Facebook-päivityksiä
Savonlinnasta ja päätin, että tuonne on minunkin päästävä. Saman kesän
näytökset olivat tietenkin jo loppuunmyytyjä, mutta vuosihan vierähtää
huomaamatta.
Ja kyllä kannatti odottaa. Kuinka viehättävä kaupunki
Savonlinna onkaan! Ja miten kauniisti se levityy Saimaan ympäröimille saarille.
Rannat ovat parhaassa mahdollisessa käytössä. Kevyen liikenteen reitti
kiemurtelee rantaa pitkin ja toinen toistaan houkuttelevammista ravintoloista
aukeaa upea näkymä Saimalle. Uimarantakin löytyy ihan keskustasta.
Halusimme oopperaillasta kokonaisvaltaisen elämyksen, joten
lähdimme hyvissä ajoin ajelemaan mökiltä kohti Savonlinnaa. Olimme etukäteen valinneet ravintolaksi
Linnakrouvin, sillä ravintolasta on vain kymmenen metrin matka Olavinlinnaan
johtavalle sillalle. Valitettavasti
sijainti olikin Linnankrouvin parhaita puolia. Ruoka oli ihan ok, mutta
paikassa jossa pääruoat maksavat kolmekymmentä euroa, ruoka saisi olla parempaa
kuin ”ihan ok”. Tarjoilija ei tiennyt mistä kala oli pyydetty, eikä osannut
suositella viinejä annosten kumppaniksi. Ruoassa ei ollut mitään vikaa, mutta
maut eivät juuri erottuneet. Onneksi sentään annokset olivat kauniita, näkymä
terassilta Olavinlinnaan häikäisevä ja seura mitä parhainta!
Savuhirveä, sinappia ja yrttejä |
Kukkakaalikeittoa, kurpitsalastuja ja fenkolivaahtoa |
Seitsemän kieppeillä aloimme siirtyä kohti Olavinlinnaa.
Hihallinen mekkovalintani ei ollut ehkä kaikkein hengittävin, mutta minkäs
teet. Suomen kesä on arvaamaton ja edellisen Helsingin-visiitin aikaan helteet
antoivat vielä odottaa itseään. Jonottaessa oli ihana katsella, kuinka
kauniisti väki oli pukeutunut oopperaa varten. Kaikki olivat hyvällä tuulella
ja kohteliaita. Yleisöä oli paljon, mutta yllättävän hyvin väkijoukko mahtui
liikkumaan linnan sokkeloisissa käytävissä.
Olavinlinna huokuu historiaa. Silti tuntuu uskomattomalta
että näin massiivinen kivilinna on rakennettu jo 1400-luvulla. Linnassa
kävellessä ei voi välttyä kuvittelemasta, mitä kaikkea nämä seinät ovatkaan ehtineet
kokea.
Oopperajuhlat järjestetään linnan keskellä olevalla
katetulla pihalla. Näkyvyys lavalle on hyvä ja ainakin tällaisen oopperanoviisin
korvaan akustiikkakin kohtalainen. Näyttämön yläpuolella on tekstilaitteet,
joten juonessa pysyy mukana, vaikkei esityskieltä ymmärtäisikään.
Ensimmäiseksi oopperakokemukseksi Carmen oli loistovalinta.
Teos sisältää paljon tuttuja melodioita ja on upeaa kuunneltavaa. Vasta
oopperassa käytyään ymmärtää, että oopperalle altistuu arjessa ihan
huomaamattaan. Samoja maailmankuuluja kappaleita saattaa kuulla esimerkiksi
mainoksissa tai taitoluistelun taustalla.
On sanomattakin selvää, että Oopperajuhlien Carmenin
ensi-illassa laulu on virheetöntä ja viimeiseen saakka hiottua. Ehkä minua oopperakokemuksessani
vaivaakin juuri se, että täydellisyyteen pyrkivä laulu on suurimmassa osassa. Tietosanakirjassa
oopperaa kuvataan taidemuodoksi, jossa yhdistyy laulu ja näyttämötaide. Nyt
kuitenkin kaikki muu näyttämötaide jäi pienempään osaan. Laulajat vähän
heiluttelivat käsiään ja olivat näyttelevinään, mutta kehon kieli oli
irrallista. Ehkäpä juuri siitä syystä ooppera ei vielä vienyt sydäntäni. Ilta
Savonlinnassa oli upea kokonaisvaltainen elämys, mutta jotain jäi puuttumaan.
Jotain sellaista mitä balteissa tai musikaaleissa näkee – kun esiintyjä on
mukana joka solullaan. Kun keho, ääni ja tunne ovat yhtä.
Väliaikamansikat ja kesäyö <3 |
<3 Jasmin