3.2.2015

Vinkki ystävänpäivälahjaksi


Kultaa ranteessa
Tammikuu hurahti melkein huomaamatta ja nyt on jo helmikuu. Kyseessä on lempikuukauteni, sillä helmikuussa saan juhlia syntymäpäiviäni, syödä laskiaispullia ja viettää hiihtolomaa. Nykyisin tulee hiihdettyä vähemmän, mutta kouluaikana suuntasimme joka vuosi hiihtolomaksi Pajulahteen sivakoimaan ja urheilemaan. Talvisten hankien lisäksi helmikuun hienoutta lisää vielä ystävänpäivä.

Ystävänpäivää vietetään muualla maailmassa romanttisesti rakastavaisten päivänä. On ihanaa, että Suomessa huomioidaan puolisoiden lisäksi myös ystävät. Nuorempana meillä oli omassa ystäväpiirissäni tapana muistaa kavereita pienillä lahjoilla. 

Iän myötä ( olenhan jo 30 ;) ) juhlat pienenevät. Syntymäpäiviä vietetään vaatimattomammin, eikä lahjoilla ole enää entisen kaltaista painoarvoa. On toki hyvä, ettei kaikki pyöri materian ja lahjojen ympärillä, mutta juhlia ja huomionosoituksia ei voi koskaan olla liikaa. Elämästä tulee liian tasapaksua, jos ei välillä vedä ykkösiä päälle ja järjestä kemuja. Niinpä varasinkin ystävänpäiväksi ravintolapöydän minulle ja sulhaselleni. Lisäksi jaan teille aivan huikean idean ystävänpäivälahjaksi.

Kultainen Mink & Stone ranteessa ja lempikorvakorut korvissa <3

Löysin syksyllä ihastuttavan korusivuston, jonka avulla kenestä tahansa voi tulla korusuunnittelija. 
Lontoolainen Mink & Stone on kehittänyt helpon ja selkeän sovelluksen, jonka avulla voi teettää koruja mittatilauksena. Ensin valitaan kaula- tai ranneketju. Tämän jälkeen voit valita juuri oikean pituuden korullesi. Helmiä löytyy valtava valikoima ja aloittamista helpottaa, jos valikoimaa rajaa esimerkiksi värein. Kun oma värimaailma on löytynyt, ehdottaa sovellus muita sinun tyyliisi sopivia helmiä.



Sivusto on selkeä ja helppokäyttöinen

Sitten vaan klikkaillaan, ja vedetään helmiä halutussa järjestyksessä ketjuun. Niin helppoa, että jopa minä onnistuin. Mikäli luovuus ei ole kukkeimmillaan, löytyy sivustolta myös valmiita ehdotuksia ja tyylimaailmoja boheemista aina rokimpaan lookiin. 


Kun mieluisat helmet ovat löytyneet, vedetään ne hiirellä ketjuun halutussa järjestyksessä


Itse valitsin omaan koruuni kullan sävyjä. Tesian-korut ovat hopean värisiä, mutta kultainen ranneketju kaapistani vielä puuttui. Kaipasin myös kaveria kultaisille lempikorvakoruilleni. Tilasin korun syksyllä ja se saapui perille alle viikossa. Pakkaus oli todella tyylikäs ja kääreiden avaamisessa oli ihanaa ylellisyyttä. Ketjun mukana tuli myös samettinen pussukka, jossa korua voi säilyttää.

Kukapa ei rakastaisi koruja ja miten ihanaa olisi saada ystävältä hänen itsensä suunnittelema koru. Ja mikä parasta, koruja ei valmisteta kaukoidässä epäselvissä olosuhteissa, vaan ne kootaan asiakkaan toiveiden mukaan Lontoossa. Täältä voit lukea lisää: http://www.minkandstone.com


Perfect match! Anette Tillanderin korvakorut ja Mink & Stonen ranneketju




Koru oli kauniisti pakattu ja sen mukana tuli tyylikäs säilytyspussukka




Koru oli tyylikkäästi pakattu ja sen mukana tuli myös säilytyspussukka



2 kommenttia:

  1. Hienoa tekstiä ja upea lahjavinkki <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos. :) Pitää vielä mainita, että kyseessä ei ole sponsoroitu postaus, vaan ohan aidosti ihastuin nettisivustoon ja tilasin itselleni korun :)

      Poista