9.4.2014

Piristystä sadepäivään: Silvolpee ja Tarzan!

Maanataina oli pitkästä aikaa syksyisen harmaa ja sateinen päivä. Mikä aloitus viikolle! Vaikka kuinka yritin, oli säätilan vaikeaa olla antamatta vaikuttaa omaan mielialaan. Olin jo niin tottunut aurinkoisiin kevätpäiviin, että harmaus tuntui iskulta vasten kasvoja.

Laahustin kokoushuoneesta toiseen. Ensin palaveerattiin Veikkauksella, sitten Maikkarilla ja lopuksi vielä Kaupungintalolla Vihreän kaupunginhallitusryhmän kanssa. Päivä oli pelkkää istumista ja ajattelin jatkaa samaa puuhaa illal sohvalla. Onneksi tulin toisiin ajatuksiin ja päätin, että tästä päivästä tehdään pirteä vaikka väkisin.


Näkymä Kaupungintalon ryhmähuoneesta
Päästyäni työ- ja kokouspäivän päätteksi kotiin, päätin pestä ikkunat. Tiedän, ettei se ole fiksuinta puuhaa sadepäivänä, mutta paksujen pilvien ja ikkunoita peittävän pölykerroksen läpi asuntoon ei juuri valoa tulvinut. Kaikki keinot käyttöön. Se valo, mikä tarjolla oli, oli hyödynnettävä! 

Ikkunoiden peseminen oli yllättävän hauskaa. Ylipäätänsä siivouksessa parasta on konkreettisuus ja lopputos. Vaivannäkö todella palkitaan. Kun asunnossa on siistiä, on mielikin jotenkin seesteisempi. Oletteko huomanneet saman? 

Kuurauksen jälkeen hain vielä alakerraan kukkakaupasta rivin narsisseja keittiön piristykseksi. Narsissit viihtyvät viileässä, joten laitoin ne ikkunalaudan sijasta ikkunoiden väliin. Näin saan nauttia niistä pidempään. Samalla ikkunalauta jää vapaaksi muuta tilpehööriä, kuten kynttilälyhtyä varten.


Todistusaineistoa, ikkunat pesty! ;)

Moisen kodinhengetär-suorituksen jälkeen alkoikin jo olla nälkä. Olin jo kauan halunnut testata suurempiin tiloihin siirtyneen Silvopleen herkut. Silvoplee on Hakaniemessä sijaitseva kasvisruokaravintola. Valikoimasta löytyy kymmeniä erilaisia murekkeita, paistoksia ja salaatteja, joita voi valita lautaselle oman maun mukaan. Hinta määräytyy painon perusteella. Omalle annokselleni kertyi hintaa 7,60, mikä tuntui varsin kohtuulliselta.

Syön itse paljon vihanneksia, mutta helposti tulee valmistettua ruokaa aina samoista kasviksista. Nyt lautaselle päätyi muutakin kuin iänikuista kurku-tomaatti-salaattia tai zuccinipaistosta. Todella herkullista ja yllätyksekseni myös täyttävää kasvisruokaa. Samalla sain tärkeitä ravintoaineita roppakaupalla.

Silvopleen värikäs ja monipuolinen tarjonta

Kun keho oli ravittu, aloin jo nähdä valoa tunnelin päässä. Eiköhän tästäkin päivästä ihan hyvä fiilis jää. Parempi kuitenkin pelata varman päälle ja huolehtia myös sielunravinnosta.  Seuraavaksi siis kulttuuria! Helsingin kaupunginteatterissa on nykyään näytöksiä myös maanataisin, mikä on aivan mahtava juttu. Uusi Tartzan-musikaali on ollut loppuunmyyty, mutta maanantaisin löytyy hajapaikkoja myös viimehetken vipeltäjille.

Liput Tarzaniin kourassa. Lucky me!

Olin kuullut Tarzanista paljon kehuja ja siinä on myös muutama ystäväni mukana. Odotukset olivat siis korkealla, mutta siitä huolimatta musikaali pääsi yllättämään minut. Esitys oli todella hauska ja mukaansatempaiseva. Tarina eteni koko ajan ja piti otteessaan. Myös casting oli onnistunut.  Esitys kesti väliaikoineen 2,5 h, mikä oli mukava piristys. Yhä useammin ja useammin näyteökset kestävät kolme tai jopa neljä tuntia. Se ei ole kivaa enää kellekään, ei yleisöle eikä esiintyjille.

Tarzanissa tätä ongelmaa ei ollut, päinvastoin. Mikä visuaalisuuden ja taitavan kehonkäytön ilotulitus. Näyttelijät olivat omaksuneet apinoiden olemuksen täydellisesti. He liikkuivat latvastoissa, kiipeilivät puissa ja tutkivat toistensa turkkeja. Lavasteet, valot ja ääni tukivat tarinaa loistavasti ja todella koin olevani viidakossa. Minua riemastuttivat myös ratkaisut, joihin oli päädytty pantterin ja Janen tutkimien kasvien suhteen. Kannattaa ehdottomasti käydä katsastamassa!

<3 Jasmin






Ei kommentteja:

Lähetä kommentti